Vuodenvaihteessa on hyvä aika katsoa hieman mennyttä ja luoda katsaus tulevaisuuteen. Meille reagenalaisille vuosi 2022 olikin juhlavuosi yrityksemme juhliessa jo 35 vuoden taivaltaan. Vuosien varrella on tapahtunut paljon kehitystä sekä tuotteiden että tuotannon osalta, samat perusarvot ovat kuitenkin määritelleet yrityksemme toimintatapoja heti alusta alkaen.
Yksi Reagenan perustajajäsenistä Markku Parviainen käytti hetken ajastaan keskustellen Reagenan historiikista ja tulevaisuuden näkymistä. Päivittäisestä toiminnasta sivuun jääneenä, mutta yhä Reagenan hallituksen jäsenenä, hänellä on koko Reagenan elinkaaren ajan ollut aitiopaikka yrityksen kasvuun ja kehitykseen.
Miten yritys sai alkunsa?
Reagenan tarina alkoi vuonna 1987, kun perustimme Erilab erikoislaboratorion, joka tarjosi asiakkaille vaativia laboratoriopalveluja. Siihen aikaan tällaisia erikoispalveluja ei juuri ollut tarjolla. Vuonna 1998 Erilab laajentui konserniksi, jossa 1993 perustettu tytäryhtiö Reagena keskittyi reagenssiliiketoimintaan. Vuonna 2003 tytäryhtiön nimi otettiin koko yrityksen nimeksi ja siitä lähtien meidät on tunnettu tällä nimellä. Muutaman eri toimipisteen jälkeen yhtiön kaikki toiminnot muutettiin vuonna 2002 nykyiseen kiinteistöömme Toivalassa.
Vuosien varrella tarjontamme on kehittynyt ja laajentunut alkuaikojen laboratoriopalveluista omiin diagnostiikka- ja jakelutuotteisiin. Lisäksi olemme muuttaneet organisaatiomme painopistettä enemmän myyntiin ja markkinointiin.
Miten Reagenan tuotetarjonta on kehittynyt?
Reagenssien valmistaminen on ollut tärkeä liiketoiminta-alue yrityksen alkuajoista lähtien. Ison harppauksen otimme vuosituhannen vaihteen jälkeen, kun toimme markkinoille ensimmäisen itse kehittämämme pikatestin akuutin hantavirusinfektion toteamiseksi. Tämän jälkeen olemme lisänneet valikoimaamme useita pikatestejä, jotka ovat nykyisin merkittävä osa tuotevalikoimaamme. Tuotekehityksen tuloksena olemme tuoneet markkinoille lukuisia liuospohjaisia tuotteita mm. laadunvarmistukseen. Valmistamme lukuisia teollisuus-, tutkimus-, ja diagnostiikkakäyttöön tarkoitettuja liuosmuotoisia tuotteita sopimusvalmistusperiaatteella. Nykyisin tarjontamme on täydentynyt myös lukuisilla diagnostiikkaan tarkoitetuilla edustustuotteilla, joita jakelemme Suomessa. Olemme toimineet mm. vuodesta 2018 lähtien yksinoikeudella EUROIMMUN ja Beckman Coulter Diagnostics -tuotteiden jakelijana Suomessa.
Tuotteemme ovat innovatiivisia ja laadukkaita. Mainittakoon, että yrityksemme oli ensimmäisten joukossa, joka toi markkinoille IVDD:n mukaisen CE-merkityn tuotteen. Olemme vuosien varrella saaneet myös useamman Frost & Sullivanin myöntämän palkinnon.
Miten yritys on muuten muuttunut ja kehittynyt? Mitä tulevaisuus näyttää?
Yritys on kasvanut tasaisesti sekä tuotetarjonnan että henkilöstön osalta. Olemme aina panostaneet voimakkaasti tuotekehitykseen ja teemme tätä jatkossakin. Toimintaedellytykset ovat vuosien aikana muuttuneet. Esimerkiksi laatuvaatimukset ovat lisääntyneet, olemme mm. siirtyneet EU:n IVD tuotteita koskevasta direktiivistä tuotteiden laatuvaatimuksia säätelevään asetukseen. Olemme pystyneet vastaamaan näihin haasteisiin kouluttamalla henkilöstömme. Laatustandardit perustuvat ISO järjestelmään (ISO 9001 ja ISO 13485), jotka ovat olleet käytössämme sertifioituna jo parinkymmenen vuoden ajan. Toimintamme on osaavissa käsissä, tälle pohjalle rakennamme toimintaamme tulevaisuudessakin. Kasvusta huolimatta toimimme edelleen perheyrityksen omaisesti.
Kansainvälistymisemme alkoi jo vuonna 1998, jolloin osallistuimme ensimmäistä kertaa Saksassa pidettäville Medica-messuille. Tavoitteenamme on edelleen voimakas kansainvälinen kasvu, jota haemme uusien tuotteiden sekä kumppaniemme avulla. Olemme toimineet menestyksekkäästi kotimarkkinoilla, mutta haluamme myös uusia käyttäjäryhmiä, lisäksi tarjoamme uusia tuotteita kasvun tukemiseksi. Investoimme voimakkaasti tuotteidemme tuotantokapasiteetin lisäämiseksi. Näemme jatkossa voimakasta kehitystä valitsemillamme strategisilla liiketoiminta-alueilla.
Tavoitteet ovat korkealla, mutta haluamme jatkossakin laadun olevan yrityksemme selkäranka. Yrityksemme arvot ovat edelleen samat kuin alusta lähtien; asiakaskeskeisyys, laatu ja yhteisöllisyys. Haluamme pitää hyvää huolta sekä asiakkaistamme että omasta henkilökunnastamme. Olemme menestyneet jo 35 vuotta eli jotain olemme varmasti tehneet oikein.
Iso kiitos kaikille Reagenan tarinaan vaikuttaneille, kuten asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja omalle henkilöstöllemme. Yhdessä jatkamme tarinaamme ja edistämme ihmisten terveyttä.